Sukupolvien taakkasiirtymä, yksi esimerkki eheytymiskokemuksesta.

Olen auttanut ihmisiä mitä moninaisimmissa henkiseen ja fyysiseen terveyteen liittyvissä ongelmissa viimeiset 10 vuotta. Työssä on tullut näkyväksi ihmisryhmä, joka hakee ja saa näistä hoidoista ja erilaisista hienovaraisemmista työkaluista (erilaiset meditaatiot ja läsnäoloharjoitukset, joilla voi itse vaikuttaa omaan energiaan ja sitä kautta omaan ja muiden oloon) valtavasti apua.

Tässä ajassa jokaiseen sukuun tuntuu syntyvän sielu tai sieluja, joiden tehtävä ja tärkein työ on tuntea kaikki ne tunteet ja kohdata kaikki ne syrjään työnnetyt salaisuudet, joita tämän verilinjan aiemmat ihmisotukset ovat vältelleet.

On tärkeää ymmärtää, että jokainen ihminen toimii aina omasta parhaasta ymmärryksestä käsin, eikä tämän tekstin ole tarkoitus syyllistää ketään. Tämän tekstin tarkoitus on tuoda ihmisten tietoisuuteen sitä erilaisuutta, jota toiset tulevat tänne kokemaan. Nämä tavallista herkemmin tuntevat ihmiset ovat usein sukujensa mustia lampaita, heitä ei ole ymmärretty suvun ja/tai ystävien keskuudessa ja on hyvin tavanomaista, että tällainen ihminen on tottunut itseään kutsuttavan oudoksi tai kummalliseksi – jopa siinä määrin, että hän on alkanut nimittämään myös itseään näin.

Lukeudun myös itse tähän kategoriaan ja koin taas eilen (kirjoitin tekstin 25.6.24) voimakkaan kokemuksen, joka liittyy mun tärkeimpään tehtävään tässä elämässä – noiden unohdettujen tunteiden ja kipujen saattaminen takaisin kosketuksiin elämän alkulähteen rakkauteen – Jumalalliseen valoon. Mun tärkein tehtävä ja tämän ihmiseni supervoima tuntuu olevan se, että voin olla yhä enemmän läsnä asioille tekemättä mitään. Minussa on rohkeus tuntea ja kokea aivan kaikki, mitä johonkin asiaan liittyy reagoimatta, olemalla vain läsnä ja tarkkailemalla mitä tapahtuu.

Tällainen herkkyys ja rohkeus kohdata asioita, joita olemme kollektiivisesti vältelleet sukupolvista toiseen, on tottakai monille vähintäänkin hämmentävää. Katson maailmaa perspektiivistä, johon ei olla totuttu. Se ei ole sen parempi tai huonompi, kuin jokin toinen perspektiivi – ainoastaan erilainen. On helposti ymmärrettävää miksi tätä työtä ei ymmärretä laajemmin, miksi siitä ei moni tule antamaan kiitosta, siitä ei makseta palkkaa, eikä siitä saa kunniamerkkejä. Silti tämä työ on tärkeintä työtä, jota minä voin tässä elämässäni tehdä. Uskon vahvasti, että tämä on sitä työtä, josta tulen sanomaan itselleni kiitos sitten, kun olen jättämässä tämän maallisen pukuni ja siirryn lopullisesti ajasta iäisyyteen.

Minulla on vahva tunne, että tahdon avata avoimesti mitä tämä työ on käytännössä minulle. Nämä ovat asioita ja kokemuksia joita olen kokenut polullani pitkään ja jotka olen visusti piilottanut oikeastaan kaikilta. Nämä ovat niitä asioita, joista olen kokenut valtavaa riittämättömyyden tunnetta ja ihmetystä mikä minussa oikein on vikana, kun en toimi samalla tavalla kuin muut. Nämä asiat vievät valtavasti aikaa ja energiaa, enkä aina jaksa olla täällä fyysisyydessä samalla tavalla aktiivinen, kuin monet muut. Kohta kymmenen vuotta olen opetellut olemaan itse itselleni kiitollinen tästä työstä ja olen voinut todella asettaa oman kokemukseni etusijalle omassa elämässäni. Nämä ovat minulle itselleni hienoimpia asioita ja niitä kaikista merkityksellisimpiä. Ja nyt olen päättänyt raottaa yhtä tällaista kokemusta:

Kävin eilen kylillä hoitamassa asioita. Ihan arkisia juttuja, kävin ruokakaupassa ja ostin autoon vähän varaosia. Kävin syömässä ja ostin jätskiä. Pitkästä aikaa vierailin myös mummun ja paapan haudalla. Siinä vierähti kaikkiaan useampi tunti ja kun pääsin kotiin olin todella väsynyt.
Menin luonnollisesti sohvalle pötköttämään, kello oli vähän vaille kuusi. Juteltiin siinä rakkaan kans, että lähetään noin tunnin päästä lämmittämään saunaa.

Väsymys oli armotonta, tunsin kuinka mun keho nukahti ja raajat rentoutuivat koko ajan syvemmin ja syvemmin. Tietoisuus pysyi hereillä ja olin suhteellisen tietoinen siitä mitä kultani touhuilee. Itse en voinut muuta kuin antautua. Mun ajatus oli, että otan 20min päikkärit ja lähden sitten touhuamaan ja kohta rantasaunan lämmitykseen äitini luo naapuriin. Tunnin jälkeen minulta tullaan kysymään, että lähetäänkö saunaan. Sain hädin tuskin vastattua, että mulla ei oo nyt kaikki ihan kunnossa, oon aivan tajuttoman väsynyt ja en varmaankaan jaksa lähteä, mene sinä vain.

Mun tila syveni ja syveni. Antauduin tuolle valtavalle uupumuksen tunteelle aivan täysin – en tehnyt mitään, ainoastaan tarkkailin mitä tapahtuu. Mulla oli oikeastaan tosi hyvä olla, kunhan vain päästin kaikista luomistani odotuksista ja velvollisuuksista irti. Kohta tunnen miten eräs pitkään vaivannut kipu kädessäni alkaa voimistua. Olin laskeutunut monien, monien kerrosten läpi varmasti puolentoistatunnin ajan syvään rentoutumisen tilaan, jossa myös mieleni oli hiljaa.

Tuossa antautumisen hetkessä joku pitkään piiloon painettu kipu halusi tulla näkyväksi. Tunsin miten helppoa mun olisi väistää tätä ajattelemalla jotain tai keskittymällä johonkin muuhun. Ei – nyt on aika kohdata mitä mun kädellä on kerrottavana. Huomaan miten minun läpi virtaa erilaisia tunteita, riittämättömyyttä, voimattomuutta, hämmennystä, ymmärtämättömyyttä, kohtaamattomutta… ja kaikki tuo sai minut itkemään. Lohdutonta, syvää surua. Tunsin vihdoin sitä syvää surua, jota niin pitkään en ole suostunut tuntemaan. Jopa niin pitkään, että käteeni on pitänyt muodostua fyysinen kipu.

Ymmärsin tuossa itkiessäni, että tämä mun kokemus on kytköksissä johonkin, jota kannan verilinjassani – sukuni perintöä. Se on minussa kehollisena kipuna, mutta tuon kivun siemen ja syy on jossain valtavan paljon kauempana. Se on meidän suvun taakkaa, niitä käyttäytymismalleja joita olemme kehittäneet joskus selvitäksemme eteenpäin. Se on jotain jota on painettu alas todella pitkään – esimerkiksi kyvyttömyyttä ilmaista rakkautta (tää kipu on suoraan vasemman käden sydänmeridiaanin kohdalla). Minulle ei tarvinnut tällä kertaa selvitä mitään yksittäistä tapahtumaa – tuntui vain aivan taivaallisen hyvältä päästä tuohon tunteeseen käsiksi ja itkeä.

Luojan kiitos mun kumppani ymmärsi heti mistä on kyse ja tuli auttamaan – antoi mulle turvallista läsnäoloa ja antoi minulle ja kädelleni energiahoitoa. Se auttoi minua valtavasti aukeamaan syvemmin, sekä antoi minulle ihmisenä kokemuksen, että tämän kokeminen on täysin ok. Jossain vaiheessa rakkaani Veera oli saanut hommansa minun kanssa hoidettua ja sanoi: ”minä meen nyt saunaan. Tuu myöhemmin jos tuntuu siltä, mut lepää vaan nyt”. Kello oli jo kahdeksan.

Vaivuin yksin jäätyäni syvään läsnäolon tilaan. Tilaan jossa ei oikeastaan ole ajatuksia ja jossa kaikki huomio kääntyy sisäänpäin pois kehollisesta aistimisesta. Käsi sekä kehoni ei enää kaivannut huomiotani tällä kertaa. Koin valtavaa kirkkautta ja mieleni oli kuin laitettu pois päältä, olin syvässä rauhan tilassa ja lepo oli äärettömän kokonaisvaltaista – mun oli todella vaivalloista muodostaa ajatuksia ajatusrakenteista puhumattakaan, enkä edes halunnut tehdä niin. Olin täydellisessä antautumisen tilassa elmän sylissä ja mulla oli aivan taivaallisen hyvä olla. Havahduin joskus puoli yhdeksän aikaan ja huomasin saaneeni viestin, tuutko saunaan? Oli vaivalloista vastata, koska olin edelleen ajatuksettomassa tilassa. Mun oli hyvin hankalaa hahmottaa aikaa ja tilaa. Vastasin kuitenkin, että tuun, koska sauna tuntui hyvältä. Sain hädin tuskin vastattua ja kellahdin takaisin sohvalle – vielä voimakkaampi kirkas tietoisuuden aalto pyyhkäisi ylitseni. Keho ei voinut kuin antautua. Koin silmät kiinni valtavaa kirkkautta ja kauneutta. Tunsin kehoni olemassaolon, mutta olin samalla läsnä jollekin valtavan suurelle elämänkimallukselle ja pyyteettömälle rakkaudelle – voimalle joka ilmenee ajatusten ja materian takaa.

Ainoat ajatukset joita koin oli huoli siitä, että mitähän mun rakas miettii kun en ole vastannut hänelle. Ja äiti odotti meitä saunaan. Tajusin kuitenkin, että en pysty liikuttamaan minun kehoani ja en tahdo pakottaa sitä vaikka siihen varmaankin pystyisin jos pinnistäisin kaikki voimani. Pelkkä ajatus kehon liikuttamisesta vaati paljon sisäistä työtä. Päätin, että mun ei tarvitse nyt huolehtia muista ja voin keskittyä vaan täysillä omaan matkaani, sillä näin siunattuja kokemuksia ei todellakaan koe joka päivä. Lähinnä muistan miten huvituin näistä mieleni huolista tuossa tilassa. Keskitin tietoisuuteni rakastavasti Jumalaan – siihen yhteen rakkaudelliseen voimaan josta me kaikki tulemme ja jonne me kaikki joskus päädymme. Se mitä seuraavaksi tapahtui ei ole kolmiulotteisen tajunnan piirissä tai kovin helposti selitettävissä tai edes ymmärrettävissä. Täydellinen antautumisen tila täydelliseen autuuteen. Lepohetki elämän sylissä – sen todellisen elämän, joka on vailla ehdollistumia ja mielipiteitä.

Kun suvuissa on perytynyt pitkään tapoja ja käyttäytymismalleja, joilla piilotetaan todellisia tunteita ja tuntoja, täytyy jonkun olla riittävän rohkea ja kykenevä luomaan rakkaudellinen yhteys noiden tunteiden ja elämän välille. Niin kauan, kun me painamme tunteitamme alas, me laitamme ”vahingon kiertämään”. Ja vasta siinä vaiheessa, kun tulee joku, jonka elämä pakottaa kohtaamaan se pimentoon jätetty osanen sukulinjan sielunkokemuksesta, voi elämä jälleen virrata vapaammin.

Havahduin sohvalta yhdeksän jälkeen. Olo oli todella hyvä ja pirteä. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Tajusin noustessani, että tuossa ikuisessa silmänräpäyksessä oli kestänyt noin 40minuuttia Jaakon aikaa. Lähdin saunaan ja kohtasin rantasaunan edustalta rakkaani viimeistelemässä tuoretta vastaa kauniissa ilta-auringossa. Saunoimme tuoreen koivun tuoksussa – vihta heilui huolella niin kuin tässä vihtahousun naapurissa varmaan kuuluukin. Uimme rauhassa, join iltateet äitini kanssa ja nukuin seuraavan yön hyvin.

Näin sivuhuomiona sauna ja vasta, löyly ja vihtominen yhdistettynä koivun energiaan on mitä suurinta viisautta energiahoitajan näkökulmasta. En tiedä tehokkaampaa energiakentän puhdistajaa ja eheyttäjää, kuin tämä kombo. Ja jokainen suomalainen tietää sen autuaan tunteen miltä sen jälkeen tuntuu.

Mun tärkein tehtävä täällä ihmisyydessä tällä hetkellä tuntuu olevan tämä syvä työ itseni kanssa. Puhdistan ja avaan itseäni ja rohkeasti kohtaan sen mitä elämä antaa – tällä tavalla elämä valmistelee minua myös kohtaamaan ne ihmiset, jotka tulevat etsimään apua minun kauttani. En ole missään nimessä polullani valmis, mutta kulkemalla nöyrästi omaa polkua voin näköjään auttaa myös toisia omilla poluillaan. Vastaavasti olen kohdannut valtavan määrän oman polkunsa nöyriä kulkijoita, jotka ovat auttaneet minua.

Nykyään mulle tulee harvoin näin voimakkaita kokemuksia kesken päivää, koska olen tehnyt päiviini tilan, jolloin kuuntelen hiljaisuutta ja annan kaiken sen tapahtua, mitä sinä päivänä on polullani määrä tapahtua sisäisessä maailmassa. Minulle tämä hetki on aamun meditaation yhteydessä. Tämä on ollut itselleni avain oman herkkyyteni ja voimakkaan sisäisen maailman hallitsemisessa ja ymmärtämisessä.

Tuntuu, että minä vedän nykyään puoleeni näitä henkilöitä, jotka kokevat suuria haasteita omissa suvuissaan tulla kohdatuksi ja nähdyksi juuri sellaisina kuin he ovat. Koen suurta tyytyväisyyttä siitä, että voin auttaa, sillä se antaa mun polulle ja sille kärsimykselle jonka olen itsessäni selvittänyt vieläkin kauniimman merkityksen. Jos jonkun muun ei tarvitsisikaan mennä asioita läpi ihan yhtä rankasti? Minä ymmärrän, että minun vastaukset eivät toimi sinulle. Ja juuri siksi ja vain siksi minä voin ehkä auttaa sinua – tiedän, etten tiedä mikä on sinulle itsellesi parhaaksi. Vain sinä itse voit tietää sen.

Meillä oli esimerkiksi viime kevään ihmettelyilloissa läsnä 14 tällaista ihmistarinaa. Se lämpö ja innostus, jota ihmiset kokivat kun he tulivat kohdatuksi mitä ihmeellisimpine kokemuksineen kannustavasti ja uteliaisuudella, oli jotain käsittämättömän kaunista. Meidän todellinen ihmisyytemme pääsi vihdoin esiin! Me tarvitaan selvästi turvallisia tiloja ja pieniä turvallisia yhteisöjä, jossa me elämän hienovaraisempia tasoja luotaavat pääsemme tulemaan näkyviksi myös ihmisyydessämme. Kohtaamaan inhimillistä ymmärrystä. Meidän kaunis maaäitimme tarvitsee meitä, meidän herkkyyttä ja meidän viisautta nyt. On aika astua esiin rohkeasti autenttisena omana itsenä – mitään muuta ei tarvita.

Kuulen edelleen tarinoita paapastani, joka oli fyysisesti tajuttoman hyvässä kunnossa ja arvostettu kirurgi ja teki töitä yötäpäivää väsymättä – auttoi ihmisiä ja rakensi kauneutta samalla perheelleen. Hän oli poikkeuksellinen henkilö ja ylipäätään vanhemmat sukupolvet ovat aivan ylivertaisia fyysisen työn teossa ja jaksamisessa. Kun katson vanhempiani tuntuu, että he jaksavat tehdä päivässä valtavan paljon enemmän kuin minä. Näiden kokemusten myötä ymmärrän, että minulla on erilainen tehtävä. Minun voimani on erilaista. Tämä yhteiskunta ja tämän yhteiskunnan rakenteet ja vanhat tottumukset eivät vielä ymmärrä sitä voimaa, mutta tämä elämä ja maailma tarvitsee tätä herkkyyttä ja rohkeutta tuntea ja antautua kokemaan elämä nyt. Vain tuntemalla tunteet suuren rakkauden tieltä me voimme kuulla sen elämän kuiskauksen, joka johtaa kohti yhteistä elinvoimaisuutta, keveyttä ja autenttista iloa. Siinä tilassa me ymmärrämme totuuden, että lopulta sinun hyvä on minun hyvä ja me ollaan kaikki samassa veneessä.

Sydämellinen kiitos, jos luit koko tekstin. Kiitos, että olet just sinä juuri sellaisena kuin olet nyt. Muistathan, että olet juuri sellaisena kaiken rakkauden arvoinen.

Ps. Jos mun teksti resonoi ja kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Ps2. Ihmettelyillat jatkuu syksyllä! Ilmoittautuminen aukeaa viimeistään elokuussa.

Aivan mahtavaa kesää ihmeet!

-Jaakko
⭐️❤️🙏